Kategoriat
Tekniikka

Kampien kunto on paranemaan päin..

Joo, älä tuu selittää mulle.. kuuntele tää juttu.. tää menee näin..

Sitä aina sanotaan, että kaikenlainen liikunta on hyvästä, mutta voin kyllä suoraan tunnustaa, että ainakin hetkittäin minulla menee pyöräily aivan liian suureksi osaksi elämää. On paras tunnustaa heti alkuun ihan suoraan ja avoimesti että olen riippuvainen pyöräilystä. Sitä pitää aina vaan päästä ajelemaan pyörällä pitkin ja poikin ja aina välillä mielenkiinto pyörän hyvinvointia kohtaan jää ihan yksinkertaisesti liian vähäiseksi.

Tästä hyvä esimerkki nuo polkimet.. Minulla on ollut Fauber-polkimet aina ja olen ajatellut, että siinähän ne pyörii mukana ja matka etenee, mutta totuus paljastui toisenlaiseksi.. Ensi alkuun sitä alkoi huomaamaan, että pakettia kasassa pitävät lukkorenkaat on vähän löysällä ja kiristää pitää, mutta sitten sitä alkaakin tulla jo isompia ongelmia ja korjausta tulee lykättyä ja lykättyä.. Mullakin alkoi tulla aina vaan pahempia ja pahempia korjausten laiminlyöntejä. Piti päästä vaikka suunnistamaan tai torille ja siinä ei sitten enää ollut mitään rajoitteita, vaikka polkimet oli jo lähtiessä vähän löystyneet. Pahimmillaan sitä vaan jatkoi polkemista pienistä ennakkonykäisyistä huolimatta ja useammin kuin kerran tuli sitten poljettua laakerirengas ihan rusinaksi..

Vuosien varrella huoleton ja vastuuton polkimien yletön laiminlyönti vain paheni ja paheni ja suoraan sanoen olin vallitsevasta olotilasta huolimatta vieläpä ylpeä siitä, että pyörässä oli Fauber-polkimet eikä mitään nykyajan kotkotuksia.

Yhtenä päivänä aloin kuitenkin miettiä, että rouva polkee Crescentillään vuodesta toiseen ilman mitään polkimien korjauksia tai huoltoja ja siitä sitten pikkuhiljaa alkoi ajatus seljetä, että nyt on vihdoin aika tehdä jotain asialle. Olin jo vuosia sitten kuullut, että paikoilleen prässätyn Fauberin voi myös päivittää moderniin keskiölaakeriin asentamalla lukitteen kanssa rungon keskiömuhviin adapterin, johon voi ruuvata tavallisen brittikeskiöpatruunan ja elo nykystandardien mukaisesti voi alkaa.

Adapteri on vielä aivan liian paksu tuohon keskiömuhviin verrattuna..
Tässä Shimanon BB-UN300 BSA-keskiölaakeri neliskanttisilla tapeilla.

Asennusohjeissa kehotettiin kääntymään asiantuntevan pyöräasentajan puoleen, jos asia mitenkään arveluttaa eli ei sitten muuta kuin tyylipuhtaasti tee-se-itse-pohjalta pyörän kimppuun. Onneksi on edes niitä asiantuntevia kavereita eli parin mutkan ja vaikeuden kautta voittoon ja pyörässä on nyt uudet polkimet ja kaikki toimii. Yksi ongelma oli pitempien 175mm kampien löytyminen, mutta niitäkin löytyy, jos ei muualta niin ameriikasta..

Tässä kuvassa laakerikuppi on jo jyrsitty pois..
Origin8-kampi tuli Amazonin kautta luullakseni Utahista..

Nyt olen polkenut jo koko kesän uudella tekniikalla ja sekä sähköpyörä että Jääkäri on varustettu samanlaisella BSA-keskiölaakerilla. Ongelmia ei ole ollut, ainakaan polkimissa.. Vanhoissa pyörissä tulee toki aina jotain, mutta ei ole nyt ollut mitään vakavampaa. Paranemista on siis tapahtunut, ainakin pyörän kunnossa, itsestäni ja pyöräilyriippuvuudesta en ole ihan yhtä varma..

Kategoriat
Tekniikka

Yksivaihteinen Crescent polkee tyhjää..

Se ei tunnu kivalta, kun jarrutuksen tai lyhyen vapaarullauksen jälkeen polkimet eivät saa kontaktia takanapaan vaan pyörivät tyhjää vasten puolikkaan kierroksen tai jopa enemmän. Kymmenen vuotiaalla Crescentillä ilmeni tällainen vika ja avasin sitten takanavan, joka oli Shimanon valmiste ja mallia CB-E110.

Takanavan Shimano CB-E110 sisuskaluja.

Ainoa osa, jossa voisi olla vikaa, tuntuisi olevan jousi, joka palauttaa jarrutuksen jälkeen vasemmalle sojottavat ohuet metallilevyt keskiössä oleviin uriin. Ja uusia osiahan saa hyvin varustelluista pyöräliikkeistä..

Jousi on osan nro 9 sisällä. Se on nimeltään kytkinkartioyksikkö.

Uusi osa tuli maahantuojan varastosta muutamassa päivässä ja sitten uudestaan takanavan kimppuun.. Yksivaihteinen takanapa on helpohkosti purettavissa sekä kokoonkasattava, joten osa oli helppo vaihtaa ja laittaa kokonaisuus taas toimintakuntoon. Vaseliinia oikeisiin paikkoihin ja öljyä laakerikehille.. Pyöräilijä oli tyytyväinen, kun pyörä taas kulki eteenpäin joka polkaisulla.. 🙂

Kategoriat
Asiakaspalvelua Fiilis :D Tekniikka

Rokkenrollia

Pyörä oli päättänyt, että nyt on aika päästä huoltoon. Suoraan ajosta tuotiin sitten huoltoon, koska takarengas oli puhjennut, mutta pyörä tunsi kyllä nahoissaan, että niin monta pinnaa oli poikki, että ne oli aika saada vaihdettua. Siksihän se oli kuminkin antanut puhjeta..

Tämä rengas oli toden totta loppuun ajettu..

Pyöräkuiskaaja laski, että kuusi pinnaa kolmestakymmenestäkuudesta oli poikki eli joka kuudes. Pyörähän oli pysynyt suorassa enää ylivertaisella tahdon voimalla.

Otin takapyörän irti ja takapakan avaimen esiin. Hups vaan, tähän malliin ei käynytkään Shimanon perusavain. Onneksi on Baanan pyöräkeskus. Nikin nuorempi veli Thomas oli passissa ja oikea avain löytyi, isukki osallistui puhelimitse operaatioon, että osattiin vääntää oikeaan suuntaan. Suurkiitos tärkeästä avusta!

Sitten pinnojen kimppuun. Kuusi pois ja uudet tilalle. Jotenkin tuntui puuttuvan jotain. Onneksi on Töölön pyörä. Kävin näyttämässä pinnaa ja 296 mm oli tosiaan neljä milliä pitempi kuin ne, jotka minulla oli pussissa. Pinnan nypläys käyntiin, alta alta päältä ja nippeliä tiukalle..

Löysätä vaiko kiristää? Siinäpä vasta pulma..

Hyväntahtoiset naapurit olivat jälkeen täysin vakuuttuneita, että Teron olis kyllä syytä vihdoin ostaa uusi pyörä.. Kovasti yritin selitellä, että vanteen suoristus on kestävyyslaji, kiristämisen askeleet on pienet ja homma etenee etanan vauhtia..

Lopuksi sitten ihan perushuoltotoimenpiteet, akseleihin vähän vaseliinia ja kireys kohdalleen, kumit täyteen, polkimet tiukalle, myös etupyörän pinnat tiukalle, jarrupalat kohdalleen ja jarruvaijerit sopivan tiukalle. Tarkistetaan vaihteet.. Sokeriksi pohjalle turvaviirin kiinnike tarakassa vähän taaksepäin, niin se sojottaa tarkemmin sivulle eikä painu alaviistoon..

Taka-akselissa löytyi erikoisuus, johon olen törmännyt aikaisemminkin. Polkimia pyörittäessä, kun siis rataspakka pyörii renkaan mukana, akseli näyttää hyvältä, mutta jos rengas pyörii vapaasti ja siis rataspakka on paikoillaan, akselin pää piirtää ilmaan noin puolen millin halkaisijaista ympyrää. Omaan pyörään uusin aikoinaan akselin 4,50€ hintaan. Pidetään asia seurannassa ja tarvittaessa aletaan vähän perusteellisempi remppa..

Se kuiskasi minulle olevansa Tiger. Ainakin luulen niin..

Tiger on Pere Appi-luokan raaseri, Nopsan melko pystyssä ajettava viisivaihteinen takavaihtaja citypyörä suoralla ohjaustangolla, renkaat pyörii lahjakkaan pienellä vastuksella ja moisen pyörän haastaminen vaatii huolellista valmistautumista, on meinaan noloa jäädä jalkoihin, joskus on semmoisesta tullut kokemusta.. Pere Appi-luokan pyörät on vuosien varrella huolellisesti sisään ajettu ja arvokkaasti eteenpäin luovutettu, niillä ei ole mitään tekemistä Emmaus-kirpputorien tai Pierre Abbén kanssa. Myös Beatles ja Abbey Road vie ihan väärille teille, vaikka pyörällä ajava joskus saattaa Beatlestäkin hyräillä.. Tiger lausutaan tietenkin kuten kirjoitetaan, senhän tietää kaikki, jotka tietää, että Rock’n’roll never dies..

Kategoriat
Asiakaspalvelua Tekniikka

Paljonko maksaa kausihuolto? Tavoitteena sama hinta kuin kaupunkipyörän kausimaksu..

Kausimaksu Helsingissä huhtikuun alusta lokakuun loppuun 35,- Ei paha..

Otetaan tavallinen yksivaihteinen peruspyörä, jolla olisi kiva ajaa torille kolme kertaa vuodessa ja tehdä kerran kesässä pieni lenkki vaikka johonkin ulkoilmakonserttiin jossain kaupungilla.. Paljonko sinä haluaisit maksaa ”kausihuollosta” jos pyörän käyttö on näinkin satunnaista? Toisaalta, jos pyörän hinnassa on vaikka neljä numeroa ja ensimmäinen sattuu olemaan viitonen, ehkä silloin yksi satalappunen ei olekaan niin paljon siitä hyvästä, että tietää, että pyörä on täydessä iskussa ja kulkee tasaisesti kuin raiteilla?

Mummopyörä, makuupyörä, Jopo..

Tyypillinen kausihuolto Jopolle sisältää ehkä yhden sisäkumin vaihdon, ohjaintangon ja rungon suoruuden tarkistuksen, pinnatestauksen ja tarvittaessa muutaman pinnan kiristyksen, etu- ja takarenkaan pyörittelyt, että voidaan todeta, että ne rullaa kevyesti, polkimien pyörittelyn, että tuntee polkimien pyörivän kevyesti. Laakerit ja polkimet on voideltu pitkän kaavan mukaan ja jos ne pyörii kevyesti, niitä ei ole välttämätöntä avata (etulaakerin avaus ja voitelu on toisaalta niin helppo homma, että sen voi kyllä tehdä joka vuosi) Vielä ketjut öljyyn ja eikun matkaan.. Jos tästä työstä veloitan 25,- eur, niin halvemmalla saa Jopon kesäksi käyttöön kuin kaupunkipyörän.. Pyörän huollattaminen ei tietenkään takaa, että rengas ei kesän aikana puhkea saati ettei kukaan varasta koko pyörää, mutta joskus elämä on, ei vaan mahda mitään..

Miksi kausihuollon pitäisi asettua samaan hintahaarukkaan kuin kaupunkipyörän kausimaksu? Minua vaan epäilyttää, että kalliit huollot työntää potentiaalisia pyöräilijöitä kaupunkipyörien tai sähköskootterien käyttäjiksi ja silloin liikenteessä on vähemmän pyöriä (skuutat ajeleekin ihan liikaa jalkakäytävillä) ja enemmän autoja ja on aina vaan vaikeampi perustella, miksi pyöräteitä pitäisi parantaa tai että keskustatunneli on aikuisten oikeesti aika H*****IN KALLIS. Missä liikenteen kulkijat, siellä myös investoinnit.. Polkekaa enemmän kaupungeissa, niin kaikki viihtyvät keskustoissa paremmin..

Kategoriat
Tekniikka

Kivinen tie

Ohhoh, mihinkäs se kesä meni.. Kaksi kuukautta kesti etulaakerin korjaus, olihan siinä kolmekin melontakurssia ja muuta mukavaa välissä, mutta näillä sivuillahan vain pyöriin liittyvät toiminnat lasketaan.

Kartiomutteri oli siis rikki, tasainen kärki on hilseillyt pikkuhiljaa pois..

Eturenkaan kartiomutteri ei tuntunut mitenkään vaikealta löytää, mutta totuus oli toinen.. Ei ollut Kierrätyskeskuksessa eikä pyöräliikkeissäkään, Töölön pyörästä sentään löytyi laatikollinen muttereita, joita aloin sovittamaan paikoilleen..

Kartiomutterin pitää ensinnäkin sopia akselin jengoille..

Ensimmäinen sopivaksi olettamani mutteri sopi akselille, mutta..

Rullarummun keskireikä on yllättävän pienihalkaisijainen..

Ensimmäinen mutteri ei ollut tarpeeksi ohut, että olisin saanut rullajarrun sen päälle. Toinen mutteri tuntui hyvältä kaupassa, mutta ei sopinut akselin jenkoihin.. Kolmas mutteri.. Ja olihan pyörähuolto viikon lomallakin.. Lopulta otin sekä eturenkaan että rullajarrun mukaan ja vihdoin löytyi laatikon taaimmasta nurkasta se oikea mutteri.

Napadynamon toiminta on vielä kokeilematta, joko käyn konsultoimassa vielä juottoapua tai luovutan dynamon korjauksen suhteen.. Tärkeintä on kuitenkin, että pyörä on poljettavassa kunnossa..

Kategoriat
Asiakaspalvelua Tekniikka

Tunturi Madonna

Kiinniruostunut vaihdevaijeri ei oikein kulje..

Tunturi Madonna oli löytynyt käytettynä ja pyörä tuntui muuten hyvältä, mutta Shimano Positron-vaihdevaijeri oli valitettavasti kovin huonossa hapessa. Onneksi on pyörähuolto. Tutkin asiaa ja kierrätyskeskuksen ollessa suljettuna koronan takia, jouduin etsinnöissä ihan uusille urille.

Vanhauusi vaihdevaijeri Saksan maalta.. Miten ihmeessä tällainen löytyi vielä ihan käyttämättömänä?

Saksan Nürnbergistä RetroBikeFrankenin sivuilta löytyi pakettina viisivaihteinen Positron-vaihdin joten ei kun tilaamaan.. Vaijeri saapui kevytkirjeenä ja päästiin korjaamaan pyörää. Mulla oli vanhastaan muistikuva, että Positronia saa työntää vähän yli ja sitten kevyesti takaisinpäin ja itse asiassa takavaihtajassa onkin joka vaihteen kohdalla naksaus, kun se tulee kohdalleen, eli vaihde kyllä toimii oikeastaan hyvinkin luotettavasti. Öljyä renkaan laakereihin ja uusi ketju öljyn kanssa ja uskon Madonnalla olevan vielä paljon kilometrejä edessään. Kiitos, kun tulit asiakkaaksi..

Kategoriat
Tekniikka

Nexus3 – the hard way!

Onpas tämäkin taas kurainen..

On tullut tutustuttua oikein kunnolla Nexus3-takanapaan.. Löysin vanhan kolmivaihteisen takarenkaan, joka on ollut minulla jo jonkun aikaa ja koska vanne näytti vahvalta ja rengas lisäksi pyöri suorana ja pyöreänä, niin päätin vaihtaa sen seitsemänvaihteisen takarenkaan tilalle, joka ilmiselvästi kärsii minun, Jääkärin rungon ja akun painon alla ja joku pinna katkeaa aina noin parin kuukauden välein.

Öljy tekee ihmeitä kaikille mekaanisille osille.

Aina kannattaa katsoa navan sisälle, että voitelua on tarpeeksi ja kaikki osat toimivat. Tässä takarenkaassa oli vaihdetappi katkennut navan sisälle ja ajatuksena oli purkaa napa niin pitkälle, että vanhan tapin saa pois ja uutta tilalle. No, lopulta vaihtoon meni koko akseli, koska tappi oli tiukasti kiinni ja ei näyttänyt haluavan irrota erilaisista yrityksistä huolimatta. Tuli katsottua useampaan kertaan opastusvideo ja rengas näyttää tulleen kokoonpantua oikein, koska se nyt toimii ihan hyvin. Kesken matkan tuli tietysti epäilys, että olenko tehnyt jotain väärin, mutta ehkä takanavan outo toiminta johtui enemmän siitä, että vaihtotappi ei ollut painanut vaihdetta päälle ja ratas pyöri vähän miten sattui.

Mihinkäs lamppu nyt laitetaan kiinni?

Suuri työ olikin sitten vaihtajien vaihto, koska seitsemänvaihteinen oli (tietenkin) ihan erilaisella kiinnityksellä kuin Nexus3:n vaihtaja. Lisäksi sähköpyörän peukalokaasu ei oikein tuntunut istuvan vasempaan kahvaan, joten Nexus3-vaihtaja piti asentaa vasemmalle ja ykkönen on nyt sitten yläreunassa ja kolmonen alareunassa.

Kategoriat
Tekniikka

Rusina

Matkan teko meni rusinax..

Selvisi syy, miksi polkimet pysähtyivät Vanhalla Turuntiellä pontevasta polkemisen yrityksestä huolimatta. Kuten arvasin puunrunko oli tönäissyt poljinpakettia ja aiheutti sitten sen, että vähän matkan kuluttua laakerirengas putosi paikaltaan ja ponteva polkeminen muutti pyöreän laakeripesän rusinaksi. Kaikkea sitä löytyykin, kun vasaralla ja tuuralla kilkuttelee polkimet auki..

Onneksi oli vielä ainakin nämä varaosalaakerit.. Kuten jo aikaisemmin kerroin..
Kategoriat
Tekniikka

Huoltohommia..

Näinkin voi käydä pyöräillessä..

Kuvittelin polkevani Solvallaan suunnistamaan, mutta vähänpä tiesin taas.. Kilon aseman kohdalla kuulin lopsottavaa ääntä maan rajasta ja tiesin jo katsoessani alas, että on taas vaihteeksi rengas tyhjänä.. Puolisen tuntia ähellystä ja rengas oli vaihdettu.. Sitten kuvittelin pääseväni helposti Vanhalle Turuntielle ihan mitä polkua vaan, vähänpä taas tiesin. Kilonrinteen jälkeen seurasin pientä polkua metsään, jossa oli puita polulla poikittain ja sain nostella pyörää ihan tosissaan. Oikaisin vielä Kuninkaisten päiväkodin pihan läpi ja sitten.. pääsin vihdoin Turuntielle. Lippajärventien jälkeen juuri vähän ennen Jorvin sairaalaa polkimet lakkasi pyörimästä, ehkä polkimet saivat vähän kontaktia puunrunkoihin nostellassani pyörää runkojen yli. Kauniaisten asemalle ei ollut kauhean pitkä matka ja onneksi myös junalla ja bussilla pääsee Haltian paikoitusalueelle ja taas takaisin kaupunkiin.

Jääkärin takanapa on taas tiukattu ja lisäksi vaihdoin takarattaan ja ketjut.

Jääkärin takanapa löystyy aina ajan myötä ja rengas alkaa heilua sivuttaissuunnassa. On muuten aika uskomattomassa kunnossa ketjut ja rattaat, jos koko talven ajaa pyörällä ja suolaa on tiellä lähes jatkuvasti, mutta nyt on takaratas upouusi ja rungon ruosteiset kohdat häpeävät rumuuttaan, kromin kiillellessä..

Posti toi paketin Saksasta..

Posti toi Shimano-napadynamon erikoisavaimen ja kohta pääsen avaamaan napadynamoa, jonka sisältä tuleva sähköjohto katkesi (juuri niin kuin varoittivat Youtuben videolla) kun säädin etupyörän laakereita. Ilmoittelen, kun olen saanut jotain aikaiseksi..

Kategoriat
Asiakaspalvelua Tekniikka

Takarenkaan sisäkumin vaihto

Tästä lähtee taas..

Keväisiä toimia.. Kumi puhki eli vaihdetaan pyörän sisärengas.. Käytetään renkaanvaihtotyökaluja, takanavan akselin mutterit (vihreä nuoli) ovat 15mm muttereita, avataan 14/15mm kiintoavaimella. Jarrutangon avaus (punainen nuoli) on monesti vaikeampaa, koska tässä puuttuu tiukka standardi ja renkaan puolella usein oleva 10mm mutteri (avataan 8/10 mm kiintoavaimella) on ulkopuolelta joskus 10mm pultti, joskus 4mm kuusiokolo pultti, joskus ehkä pyörimätön pultti, tätä varten työkaluissa on pieni jakoavain, mutta jos kyseessä on kuusiokolopultti kannattaisi ainakin ennen vähän pitempää reissua tarkistaa, mikä on tämän paikan tilanne sinun pyörässäsi.

Nosta ketju pois rattaalta ja anna sen levätä rungon päällä..

Kun jarrutanko ja akselimutterit ovat auki, voit nostaa renkaan pois rungon päältä. Siirrä ketju sivuun yllä näytetyllä tavalla..

Nosta ulkorengas pois vanteelta rengasrautojen avulla.

Ulkorengas on aika tiukasti vanteella eli ennen sen irrotusta kannattaa painella reunat keskemmälle vannetta (vanne on keskeltä kuopalla ja renkaan reunan ollessa keskellä, se on vähän löysempi vastakkaiselta puolelta) Kun rengas on irrotettu toiselta puolelta, voi sisäkumin jo kaivaa pois ulkorenkaan sisältä, mutta usein kannattaa samalla tarkistaa, että ulkorengas on vielä kunnossa, joskus sisäpuolella näkee kuluneita kohtia ja erityisesti kannattaa tarkistaa, ettei vaikka joku lasinpala ole kiinni ulkorenkaassa, koska se tekisi nopeasti juuri vaihdettuun sisäkumiin uuden reiän.

Kun sisäkumi on ulkona, voit joko paikata sen tai kaivaa esiin upouuden sisärenkaan, laita sisärengas ensin ulkorenkaan sisään ja paina ulkorengas paikoilleen vanteen päälle. Muista varoa, ettet jätä sisärengasta puristuksiin, koska et varmaankaan halua rikkoa rengasta ennen kuin se paikoillaan.. Sitten ilmaa renkaaseen ja rengas kiinni runkoon. Kiristä ketju ennen kuin kiristät akselimutterit ja jarrutangon.

Muista kiinnittää jarrutanko. Mutterin on hyvä olla lukitusmutteri

Ennen polkemista kohti uusia seikkailuja vielä öljyä ketjuihin ja rengas kunnolla täyteen ilmaa.. Takarengas, jossa on jalkajarru, on varustettu jarrutangolla. Eturenkaassa on usein vain akselimutterit (ehkä käsijarru pitää avata, että rengas irtoaa sen otteesta) Polkupyörät, joissa on monirattainen takanapa ja ulkovaihtaja, ovat myös kiinni vain akselimuttereilla ja useimmissa on nykyään pikalinkkukiinnitys, joka aukeaa.. no, käden käänteessä.. Takavaihtaja kiristää lisäksi ketjua taaksepäin eli vähän täytyy pujotella, että saa renkaan pois ilman ketjujen sotkeutumista.