Paikka
Pian ovat koulujen hiihtolomat.. Samalla keväiset päivät lähenevät pajunkissoineen.. Pian ne on.. odotan portailla.. joko ne hiihtävät metsän reunassa.. (Tämä on kohtaus filmistä ”Kevään ensi päivä”..)
Ja mikä parasta päivän pidentyessä ja katujen pikkuhiljaa kuivuessa aletaan harkita nastarenkaiden poisriisumista tai aletaan kaivella varastoista esiin talven levänneitä polkupyöriä..
Pyörä oli päättänyt, että nyt on aika päästä huoltoon. Suoraan ajosta tuotiin sitten huoltoon, koska takarengas oli puhjennut, mutta pyörä tunsi kyllä nahoissaan, että niin monta pinnaa oli poikki, että ne oli aika saada vaihdettua. Siksihän se oli kuminkin antanut puhjeta..
Pyöräkuiskaaja laski, että kuusi pinnaa kolmestakymmenestäkuudesta oli poikki eli joka kuudes. Pyörähän oli pysynyt suorassa enää ylivertaisella tahdon voimalla.
Otin takapyörän irti ja takapakan avaimen esiin. Hups vaan, tähän malliin ei käynytkään Shimanon perusavain. Onneksi on Baanan pyöräkeskus. Nikin nuorempi veli Thomas oli passissa ja oikea avain löytyi, isukki osallistui puhelimitse operaatioon, että osattiin vääntää oikeaan suuntaan. Suurkiitos tärkeästä avusta!
Sitten pinnojen kimppuun. Kuusi pois ja uudet tilalle. Jotenkin tuntui puuttuvan jotain. Onneksi on Töölön pyörä. Kävin näyttämässä pinnaa ja 296 mm oli tosiaan neljä milliä pitempi kuin ne, jotka minulla oli pussissa. Pinnan nypläys käyntiin, alta alta päältä ja nippeliä tiukalle..
Hyväntahtoiset naapurit olivat jälkeen täysin vakuuttuneita, että Teron olis kyllä syytä vihdoin ostaa uusi pyörä.. Kovasti yritin selitellä, että vanteen suoristus on kestävyyslaji, kiristämisen askeleet on pienet ja homma etenee etanan vauhtia..
Lopuksi sitten ihan perushuoltotoimenpiteet, akseleihin vähän vaseliinia ja kireys kohdalleen, kumit täyteen, polkimet tiukalle, myös etupyörän pinnat tiukalle, jarrupalat kohdalleen ja jarruvaijerit sopivan tiukalle. Tarkistetaan vaihteet.. Sokeriksi pohjalle turvaviirin kiinnike tarakassa vähän taaksepäin, niin se sojottaa tarkemmin sivulle eikä painu alaviistoon..
Taka-akselissa löytyi erikoisuus, johon olen törmännyt aikaisemminkin. Polkimia pyörittäessä, kun siis rataspakka pyörii renkaan mukana, akseli näyttää hyvältä, mutta jos rengas pyörii vapaasti ja siis rataspakka on paikoillaan, akselin pää piirtää ilmaan noin puolen millin halkaisijaista ympyrää. Omaan pyörään uusin aikoinaan akselin 4,50€ hintaan. Pidetään asia seurannassa ja tarvittaessa aletaan vähän perusteellisempi remppa..
Tiger on Pere Appi-luokan raaseri, Nopsan melko pystyssä ajettava viisivaihteinen takavaihtaja citypyörä suoralla ohjaustangolla, renkaat pyörii lahjakkaan pienellä vastuksella ja moisen pyörän haastaminen vaatii huolellista valmistautumista, on meinaan noloa jäädä jalkoihin, joskus on semmoisesta tullut kokemusta.. Pere Appi-luokan pyörät on vuosien varrella huolellisesti sisään ajettu ja arvokkaasti eteenpäin luovutettu, niillä ei ole mitään tekemistä Emmaus-kirpputorien tai Pierre Abbén kanssa. Myös Beatles ja Abbey Road vie ihan väärille teille, vaikka pyörällä ajava joskus saattaa Beatlestäkin hyräillä.. Tiger lausutaan tietenkin kuten kirjoitetaan, senhän tietää kaikki, jotka tietää, että Rock’n’roll never dies..
Tunnetko olosi turvalliseksi liikenteessä? Uskallatko polkea pyörällä kaupungilla? Kuka muistaa vielä, miltä tuntui polkea Hämeentietä ylämäkeen kohti Kurvia bussien jyrinän lähestyessä jostain takaa..? Saako lapset pyöräillä kaupungissa tai edes koulumatkan?
Joskus aikoinaan olin työmatkalla Ruotsissa ja kaveri valitti, että on niin vaikea ajaa, kun edessä ajavat autot alkaa jarrutella, kun tietä ylittävät jalankulkijat ovat vielä kolmen metrin päässä suojatiestä. Ehkä täällä Suomessa on autoilijoilla välillä vähän turhan kiire? Ja jos arveluttaa polkea liikenteessä lasten kanssa, niin onko aikuisenkaan oikeasti turvallista sujahtaa autojen sekaan.
Pyörät ja pyöräilijät, jalankulkijat, autot ja autoilijat, meijeriautot, ratikat ja nivelbussit.. Kaikki mahtuvat liikenteeseen, kun paitsi otetaan niin myös annetaan tilaa ja kunnioitetaan muita tien käyttäjiä. Ja kyllä joskus pitää ihan hiljentää vauhtia, jopa MAMIL-pyöräilijöitten (MAMIL = middle-aged men in Lycra) saati autoilijoitten.. Tasa-arvoinen tien käyttö lisää muutakin tasa-arvoa yhteiskunnassa..
Kun liikenteeseen lähtiessä on takataskussa aikaa ja ajatuksissa lähimmäisen rakkautta, ei ryppynauha kiristä eikä mene hermot 😀
Olipas aikamoinen talvi.. Juuri kun ei odota mitään kovaa talvea, tulee sitten tuollainen kaikkien aikojen jääkerros-pakkaskausi, joka teki jopa piintyneitten talvipyöräilijöitten polkemisesta aika tuskaa. Joka viikko olin kyllä liikkeellä, mutta muita pyöräilijöitä saati pyörähuoltoa tarvitsevia olikin sitten todella vähän. Pääsin helmikuun alussa Helsingin kaupungille töihin ja nyt huoltoaikoja on enemmänkin iltaisin, mutta kysykää rohkeasti, niin eiköhän yhteistä aikaa järjesty..
Pyörien varaosia ja uusia pyöriä on vaikea saada, kun valmistajat ovat riippuvaisia monista eri osien valmistajista ja yhdenkin osan jäädessä tulematta on vaikea löytää vastaavaa osaa muualta. Harmi sille, joka odottaa uutta pyörää jo ties kuinka monetta kuukautta. Meille tavallisille pyöräilijöille ei ehkä kuitenkaan ole niin suurta vaikutusta kuin ihan ensi alkuun voisi kuvitella.
Tavallisen pyörän toiminnassa tulee ongelmaksi laakerien kuluminen, mutterien löystyminen ja mahdollisesti jopa tippuminen, kumien eli renkaiden kuluminen, jarru- ja vaihdevaijerien kuluminen ja katkeaminen, ketjun venyminen jne. Näitä osia on markettien ja kauppojen hyllyt edelleen pullollaan. Niillä ei tietysti saada pyöräilyä tuntumaan yhtä helpoilta kuin sähköpyöräily tai yhtä täsmälliseltä kuin viimeisimmän version sähköinen etuvaihtaja, mutta monia hyvää tekeviä kilometrejä voidaan varmasti luvata kaikille halukkaille tänäkin vuonna.
Viikonloppuna oli taas aika virittää pyörää.. Tuli tsekattua pinnojen kireys ja vahvistin parissa pinnassa vannetta lisäämällä pinnamutterin ja vanteen väliin pikkuprikan. Lisäksi jarrupala oli päässyt liikkumaan ja nojasi renkaan kupeeseen juuri sen verran, että jarrutus oli jo jatkuvaa, mutta onneksi kuulin pienen kuiskutuksen jarrun suunnalta ja sain ongelman poistettua. Ja sääukko lupasi ensi viikoksi jopa öisin tiistaista alkaen plusasteita ja siksi asensin eturenkaaseen taas tavallisen sileän ulkokumin. Kevät, se on joka vuosi pyöräilijänkin parasta aikaa.. 😃
Ostin Jääkärini keväällä 1985. Kriteereinä olivat kestävyys ja hyvä laatu ja valitsin Kotkan seudun sataman ja paperitehtaitten työmaapyörien esimerkkien innostamana Tunturin Jääkäri-mallin eli armeijan pyörästä tehdyn kuluttajaversion. Pyörässä oli enemmän kromia ja turvallisuusvarusteita kuin perinteisissä armeijan pyörissä, mutta se oli kuitenkin erittäin paljon perinteinen ja konstailematon polkupyörä, ilman kummempia nykyajan kotkotuksia. Vaihteita on tasan yksi, jalkajarru ja kaksi rengasta, takana tukeva tarakka, edessä karttalaukkuteline.
Tänä vuonna Jääkäri täyttää 36 vuotta ja on edelleen ajotuntumaltaan aivan ylivertainen (runkomittojen tulisi tietysti olla lähtökohdiltaan oikein, ettei tarvitse kurotella eikä maata pyörän rungon päällä ja jalat osuvat optimaalisissa asennoissa polkimille). Renkaat pyörivät laakereillaan kuin ilmapatjoilla ja polkimet ovat kevyet pyörittää eli mikään pyörässä ei laahaa vastaan tai jarruta etenemistä ja mäen tullessa vastaan kaikki voimat voi käyttää mäen päälle polkemiseen.
No, 36 vuotta ei ole mennyt ihan samoilla kumeilla ja pyörässä on korjattu polkimia ja polkimen keskiötä, vanteita ja pinnoja, satulaa, akseleita ja lamppuja.. Takaratas on muutaman piikin pienempi, koska alkuperäinen ei ihan antanut tarpeeksi vauhtia.. Eturengas on nykyään napadynamorengas, jossa on rumpujarru. Takarenkaassa on nykyään alunperin eturenkaan vanne. Satula on vaihdettu ainakin kolme kertaa. Polkimen keskiön laakerit on vaihdettu useaan kertaan. Samoin jarruvaijerit. Kaikki kuitenkin toimii ja nyt laakeriosat ovat niin mukautuneet toisiinsa, että ajo ja kulku on kevyttä ja mukavaa..
Mikä pyörässä on tärkeää ja mikä selittää, että samalla pyörällä voi ajaa yli 30 vuotta ja ajo on edelleen yhtä nautinnollista.. Ainakin jatkuva pyörän huolto: www.paikka01.fi
Tänä vuonna meitä täällä etelässäkin on hemmoteltu vaihteeksi kunnon talvella. Pyöriä onkin ollut liikkeellä koko helmikuun tavallista vähemmän, eipä se pyöräily kaikkein kivointa olekaan, kun pakkanen paukkuu kymmenen asteen alapuolella. Onneksi puistoihin on tehty latuja, Kaivopuistossa löytyy reilun kilometrin lenkki ja koiran iloksi aukenee meren jää heti Ehrenströmintien toisella puolella.
When the going gets tough, the tough gets going.. (What a happy coincidence that I found my skull knit cap)
Kaduilla on aika tuhnuista, eikä pyörä kyllä aina rullaa ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta muitakin kuin aura-autoja on sentään liikenteessä..
Miltä tuntuu pyöräillä talvella? Ihan mukavalta.. Tämä video on kuvattu tiistaina 12. tammikuuta ennen aamukymmentä (se oli se päivä, kun Helsingin pelastuslaitos suositteli välttämään ylimääräistä autoilua ja varoitti teiden liukkaudesta) Pidän yhdellä kädellä kameraa ja ohjaan siis vain yhdellä kädellä.. Ei ollu paljon eroa kesäkeliin verrattuna.
Mitä sanoikaan Viktor Zoi (Joskus olen varma, että talvi on ikuinen.. Mutta ehkä tämä laulu vapauttaa minut kaipaamasta teitä, aurinkoiset päivät..)
Я раздавлен зимой, я болею и сплю,
И порой я уверен, что зима навсегда,
Ещё так долго до лета, а я еле терплю,
Но, может быть, эта песня избавит меня от тоски
По вам, солнечные дни?